Tarina siitä, miten toimittaja/valokuvaajasta tuli kasvisravintoloitsija monien seikkailujen ja viiden maanosan kautta.
Intialaiset tuoksut
Intialaisen torin tuoksut olivat huumaavat: Inkivääriä, limettiä, curryä.
Torivilinän keskellä ihmiset väistelivät märehtiviä lehmiä. Pienet apinat hyppelivät telttojen katolla ja olivat vähällä kaataa koko pytingit. Kaiken komeuden keskellä mies soitti sitraa sätkän kärytessä toisessa suupielessä.
Tuoksujen sekamelska oli melkoinen. Tuoreen inkiväärin tuoksu sekoittui sulavasti lehmän jätöksen löyhkään. Kapinen kulkukoira nuuhkaisi läjää ja nosti siihen koipeaan.
Yksinäinen Islanti
Pieni yksinäinen Islanti keskellä Atlanttia on yllätyksiä täynnä. Maassa asuu vain runsaat 300 000 ihmistä. Silti ravintolatarjonta on varsin laaja ja kokit osaavat asiansa. New Yorkiin on vain muutaman tunnin lento, joten sinne mennään käymään viikonloppuna vähän kuin me menisimme Tukholmaan.
Ison omenan vaikutuksen voi aistia Reykjavikissa ja eritoten kaupungin ravintoloissa.
Kalaa ja mereneläviä on luonnollisesti tarjolla runsaasti, saaressa kun ollaan. Itse vältin täpärästi eräällä lehdistömatkalla syömästä valasta. Lunnia jouduin kuitenkin syömään.
Thaimaan värikirjo
Ensi kertaa Thaimaassa ollessani en voinut olla ihmettelemättä yhtä asiaa: Miten ihmeessä suomalaiset voivat elää sillä värittömällä ja ankealla ruoalla? Mielessäni pyöri annos, missä oli lehtipihvi, perunamuusia ja kaiken keskellä loisti yksinäinen persiljatupsu.
Tosin tuosta kokemuksesta on jo aikaa, joten suomalaistenkin ravintotottumukset ovat ajan saatossa monipuolistuneet.
Thaimaalaisen ruoan värikkyys ja kasvisten monipuolinen käyttö olivat tuolla matkalla jokapäiväisen ihmetyksen aiheena.
Jos Intiassa vaikuttavia olivat tuoksut, niin Thaimaassa ne olivat värit! Ja kaiken ihanuuden kruunasi usein kookoskerma, joka tuo mukavaa täyteläisyyttä ja pienen makeuden myös vegaaniseen ruokaan.
Italialaisten intohimo ruokaan
No, entäs sitten Italia? Tuo saapasmaa on todellinen runsauden sarvi maailman ruokakartalla. Italialaisessa ravintolassa voi todella kokea sen, mikä kyky paikallisilla on nauttia ruokailusta ja kaikesta siihen liittyvästä.
Seurasin joskus ravintolassa paikallista seuruetta viereisestä pöydästä ja kummastelin: Mitä ihmettä kaikki huutavat ja mesovat käsillään? Lopulta ymmärsin, että seurueessa oli menossa aivan normaali italialainen illallinen, joskin höystettynä aimo annoksella paikallista intohimoa.
Hyvä ja tasokas ravinto on italialaisille elinehto ja kokit ovat tähtiä, joita lähes palvotaan.
Miltei kadehdin italialaista ruokakulttuuria ja sitä tinkimätöntä tapaa, jolla he osaavat ylipäätään nauttia elämästä. He saavat tuon lahjan jo äidinmaidosta, ja suhtautuvat ruokaan intohimolla.
Aamuisin Venetsian Rialto-torilla on lähes harras tunnelma. Sinne kannattaa mennä ennen, kuin turistit ovat saapuneet. Tuolloin onnekas matkaaja voi ihastella vihannesten tuoreutta ja värikkyyttä.
On onni ostaa itselleen torilta lounasainekset ja mennä valmistamaan niistä itselleen, pieneen vuokrahuoneistoon, herkullinen ateria. Lounashetken kruunaa sielukas italialainen luomuviini.
Kaikkien kulttuurien New York
Anthony Bourdain on sanonut, että New York on maailman ruokapääkaupunki.
Sitähän se varmasti onkin. Kun pienelle alueelle on sullottu lähes kaikki maailman kulttuurit, niin eihän muuta voi odottaakaan. Chinatownissa tai Little Italyssä samoillessa on hyvä, jos sinulla on paikallisopas mukana. Ne parhaat ravintolat ovat tunnetusti sivukujilla, joihin turistitolvanoilla ei ole mitään asiaa, tai he eivät ainakaan niitä löydä.
Itse ostin viimeiseltä New Yorkin matkaltani 7 kiloa mausteita Anne´s Vegeen. Ainoa asia joka jäi harmittamaan oli, että pelasin liian varman päälle. Ounastelin, että matkalaukussani oli tuon verran tilaa. Lentokentällä puntari näytti vain 22 kiloa. Voi hemmetti! Olisin voinut ostaa vielä 3 kiloa lisää. Noh, asia täytynee korjata ensi kerralla. Mielummin överit, kuin vajarit!
Idea omasta ravintolasta
Kaikilla matkoillani ruoalla on aina ollut tärkeä rooli. Ruoan ja ruokatorien kautta on ollut helppo sukeltaa maan henkeen ja energiaan.
Reissasin työkseni noin parikymmentä vuotta. Usein matkoillani päädyin syömään kasvisruokaa, vaikka muutakin olisi ollut tarjolla. En ole itse täysin kasvissyöjä, mutta olen jo lapsesta asti ollut ”kallellaan” kasviksiin.
Mielessäni oli pyörinyt jo vuosia idea omasta kasvisravintolasta. Mietin sitä, että miten saisin ihmiset vähentämään mättölihan syöntiä? Tulin siihen tulokseen, että ihmisille tulisi tarjota tilalle maukasta ja terveellistä kasvisruokaa.
Mielessäni muhi reseptejä eri maailman kolkista. Erilaiset mausteet ja mausteyhdistelmät pyörivät mielessäni. Tunsin niiden tuoksun jo nenässäni.
Minusta oli selvää, että mahdollisen kasvisravintolan keittiö olisi fuusiokeittiö.
Kaikkien maiden keittiöstä otettaisiin listoille vain parhaat palat, kermat päältä.
Anne’s Vege Aukeaa
Sitten Anne´s Vege avautui syksyllä 2017. Ensin pikkuruisessa ravintolassa Matinkylässä oli vain kuusi asiakaspaikkaa. Siellä minulla oli hyvä tilaisuus kouluttaa itsestäni vegekokki. Kolmen vegekokin avustuksella.
Pienessä intiimissä ravintolassa käytiin usein hauskoja keskusteluja ruokaan liittyen. Niiden myötä opin pikku hiljaa sen, mitä ihmiset haluavat syödä ja ennen kaikkea sen, mistä he pitävät. Huomasin, että he pitävät paljon samoista mauista tai makuyhdistelmistä, mistä itsekin pidän.
Reseptiikka alkoi pikku hiljaa kehittyä siihen suuntaan, mitä se nyt ravintolassani on.
Ravintola laajenee
Anne´s Vege avautui laajemmassa tilassa keväällä 2019 Tapiolan Ainoassa. Olin aika otettu, että minuun luotettiin ravintoloitsijana niin paljon, että sain paikkaan kutsun.
Ravintolani on otettu mukavasti vastaan. Meillä on jo paljon vakituisia asiakkaita, joista monet käyvät lähes päivittäin. Tyytyväinen ja kylläinen asiakas on minun ja mahtavan kokkini Nikon jokapäiväinen ilon aihe ja motivaattori.
Lienee syytä kiteyttää motivaatiomme yhden asiakkaan kommenttiin: ”Vaikka täällä tarjottaisiin pieniä kiviä, niin nekin maistuisivat varmasti hyviltä.”